Lakeuden Ursa ry.

Kyse on optisesta ja psykologisesta harhasta, mikä johtuu pääasiassa siitä, että Kuun ollessa lähellä taivaanrantaa sitä yleensä verrataan helposti ympäröivään maastoon (esim. metsänreuna), jolloin se näyttää isolta kappaleelta. Korkealta taivaalta ei tuollaisia vertailukohtia löydy, joten silloin Kuu näyttää pienemmältä.

Ihminen myös luonnostaan kuvittelee taivaankannen kellonlasia muistuttavaksi maljaksi, joka kaartuu loivasti horisonttia kohti. Tämän johdosta horisontin lähellä olevien kohteiden oletetaan ehkä automaattisesti olevan hyvin kaukana, kun taas pään yläpuolella olevat kohteet olisivat paljon lähempänä, ja siten Kuun ”täytyy” horisontissa ollessaan olla huomattavasti suurempi.

Kuun kulmaläpimitta maasta katsottuna on noin 1/2 astetta riippumatta siitä onko kuu horisontissa vaiko lähellä taivaanlakea, minkä voi helposti todeta tähtäämällä kuuta ojennetun käsivarren ja pystyssä olevan pikkusormen avulla (jolloin pikkurillin pää peittää noin 1/2 astetta taivaanpallosta).

Valon taittumisella on myös pieni lisäävä vaikutus kuun näennäiseen kokoon sen ollessa horisontissa, mutta se on varsin mitätön verrattuna ”psykologiseen” läpimitan kasvuun. Tuon taittumisilmiön aiheuttaman koon kasvun havaitseminen edellyttää jo hyvin tarkkaa kulmaläpimittauslaitetta, siihen eivät taida sormenpäät tai kolikot enää riittää.